Tänään on 20.09.2018 10:47 ja nimipäiviään viettävät: Varpu, Vaula ja Erna. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle ruotsalaiskuski


Suomi F1 -

Hollantilaisen F1-konkaritoimittajan Jack Plooijin mukaan formulavarikolla liikkuu huhu, jonka mukaan Haasin ruotsalaiskuski Kevin Magnussen olisi saamassa potkut tallista kauden päätteeksi. Plooij kertoi Singaporen varikolla kuulemastaan sisäpiirihuhusta maanantaina hollantilaisen Radio Veronica -radiokanavan haastattelussa. Toimittaja ei kertonut tarkemmin, kuka tiedon olisi hänelle vuotanut. Uutisoimme aiemmin Plooijin väittäneen myös Haasin ”pääinsinöörin” kertoneen hänelle...


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Auto Motor und Sportin toimittajan Tobi Grünerin lähteiden mukaan ruotsalaiskuski Marcus Ericsson jatkaa ensi vuonna Sauberin tallissa. Tämän myötä Kimi Räikkönen olisi viemässä tallin toisen kisakuskin paikan Ferrari-lupaus Antonio Giovinazzilta, joka olisi ollut seuraava ehdokas pestiin. Konkaritoimittaja Grüner myönsi, ettei osannut odottaa suomalaistähden jatkavan uraansa enään Sauberilla. Miehen mukaan siirrosta löytyy kuitenkin logiikkaa, sillä sveitsiläistallin...


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

F1-tallien päälliköt tapaavat torstaina keskustellakseen Sauberin tallin Italiassa kärsimistä DRS-ongelmista, kertoo Autosport. Keskikastin haastajatallin ruotsalaiskuski Marcus Ericsson rysäytti todella vaarallisen näköisen kolarin Monzan harjoituksissa menetettyään auton hallinnan yllättävän teknisen vian vuoksi. Ericssonin auton DRS-laite eli liikuteltava takasiipi ei suostunut sulkeutumaan kunnolla. Formulakuski tuskaili saman vian kanssa jo Silverstonessa aiemmin tänä...


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Sauberin ruotsalaiskuski Marcus Ericsson ajoi eilen rajusti ulos Italian GP:n vapaissa harjoituksissa. Ericssonin Sauberin takasiipi ei sulkeutunut kunnolla mutkassa. Tästä syystä ruotsalaisen auto ampaisi ilmojen teille. Formula 1 julkaisi virallisella Intagram-tilillään videon kolarista useasta kuvakulmasta. Jos alla oleva video ei toimi, näet sen myös täältä.


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Sauberin F1-talli vahvisti karmean kolarin eilisissä harjoituksissa rysäyttäneen Marcus Ericssonin saaneen lääkäreiltä luvan ajaa tänään. Ruotsalaiskuski joutui keskelle todella vaarallista tilannetta hänen autonsa DRS-laitteen eli liikuteltavan takasiiven lakattua toimimasta varsin kriittisellä hetkellä pitkän suoran päätteeksi. Siipi ei totellut käskyjä vaan jäi auki, eikä Ericsson kyennyt hallitsemaan autoaan. Ruotsalaisen kilpuri sinkosi rajusti päin radan seinää ja...


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Sauberin F1-kuski Charles Leclerc paljasti kärsineensä samasta DRS-viasta kuin tallitoverinsa Marcus Ericsson, joka ajoi teknisen ongelman vuoksi rajun kolarin Italian GP:n toisissa harjoituksissa. Ruotsalaiskuski Ericsson täräytti rajusti Monzan radan seinään perjantain toisissa harjoituksissa kärsittyään yllättävästä DRS-laitteen eli liikuteltavan takasiiven viasta. Sauber-kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja ajautui rankkaan kolariin, sillä hänen kilpurinsa takasiipi ei...


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Sauberin F1-talli uskoo keksineensä hyvän ratkaisun DRS-vikaan, joka aiheutti ruotsalaiskuski Marcus Ericssonin hurjan ulosajon Italian GP:n harjoituksissa perjantaina. Ericsson rysäytti rajusti ulos Monzan toisissa vapaissa harjoituksissa hänen autonsa liikuteltavan takasiiven jäätyä auki. Vika johti auton hallinnan menettämiseen, eikä ruotsalainen voinut välttää ankaraa törmäystä seinään. Sauber-kuskin auto pyöri monta kertaa ympäri laskeutuen lopulta rajusti radalle...


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Italian GP-viikonlopun puhutuin tapaus nähtiin Marcus Ericssonin toimesta. Sauberin ruotsalaiskuljettaja rysäytti rajulla tavalla ulos toisissa harjoituksissa. Ericssonin DRS eli avattava takasiipi jäi auki miehen saapuessa ensimmäisen mutkan jarrutukseen. Tämän seurauksena auto riistäytyi kuljettajansa käsistä, osuen seinään ja pyörien sen jälkeen hurjasti ympäri. Auto heitti muun muassa täyden voltin ilmassa. Tuho oli täydellistä, mutta Ericssonin onneksi […]


Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Ruotsalaiskuski Marcus Ericsson ajoi todella hirvittävän näköisesti ulos perjantaina Monzassa järjestetyissä F1-harjoituksissa. Viikonloppuna käytävä Italian GP sai dramaattisen alun, kun Sauberilla ajava Ericsson romutti autonsa täydellisesti perjantain harjoituksissa. Pääsuoralta täydellä vauhdilla shikaania lähestynyt ruotsalainen menetti täydellisesti autonsa hallinnan. Sauber rysähti suoraan seinään, minkä jälkeen auton kieppui ympäri useampaan kertaan. Tilanteessa...


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Sauberin Marcus Ericsson ajoi hurjasti ulos Italian GP:n harjoituksissa. Ericsson menetti autonsa hallinnan ensimmäisen mutkan jarrutuksessa, minkä jälkeen auto ajautui radan sivun. Auto pyöri nurmikolla jonkin aikaa, kunnes haukkasi nurmen pinnasta vauhtia ja singahti katon kautta ympäri. Ericsson ei loukkaantunut tilanteesta, vaan käveli itse ulos autostaan.


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

F1-sarjassa saatetaan nähdä kuljettajienvaihtoviikot jo niinkin aikaisin kuin ensi viikonloppuna. Kyseessä on toteutuessaan melkoinen ruljanssi. Force Indian uuden omistajan myötä Lance Stroll siirtyisi talliin tuskastuttuaan Williamsin nykymenoon. Hänen tilalleen brittitalliin nousisi Robert Kubica, kuten julkisuudessa onkin spekuloitu. Strollin edestä Force Indialta väistymään joutuu Esteban Ocon, joka siirtyy racefans.netin tietojen mukaan McLarenille. Oconia on puhuttu tallin […]


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Sauberin F1-tallin ruotsalaiskuski Marcus Ericsson pitää omaa ajotapaansa selvästi erilaisena tallitoveriinsa Charles Leclerciin verrattuna. Ericsson arvioi Leclercin pitävän erityisen vakaasta keulasta autonsa säätöjen osalta. – Luulen Charlesin pitävän todella paljon kiertoliikkeestä autossaan ja todella vahvasta etuosasta. Häntä ei haittaa, jos perä on hieman epävakaa, ruotsalaispilotti kertoi Motorsport Weekille. – Minulla se on taas päin vastoin. […]


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Sauberin ruotsalaiskuski Marcus Ericsson on tallin johdon kanssa samaa mieltä siitä, että Sauber voisi olla ensi kaudella mahdollisesti jopa keskikastin kovin talli. Sauberin puheenjohtaja Pascal Picci sanoi aiemmin, että tallin tavoitteena on olla neljänneksi paras talli ensi kaudella (uutinen). – Ei se ole epärealistista mielestäni, Ericsson sanoo Crash.netillä. – Tallilla on aina oltava tavoitteet korkealla […]


Uutisvirta.fi



Pallomeri -

Belgian Spassa järjestetyssä 24 tunnin kisassa koettiin dramaattisia hetkiä, kun Lamborghini Super Trofeo -kuski Fredrik Blomstedt kolaroi rajusti. Kärkisijoista taistelleen Blomstedtin kilpailu sai todella ikävän päätöksen, kun ruotsalaiskuski otti pienen kontaktin vieressä olleeseen kuskiin. Blomstedtin Lamborghini lähtikin täydellisesti hallinnasta ja se paukahti suoraan päin rengasvallia. Tilanteessa oli myös totaalista epäonnea, sillä rengasvallin takana oli...


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Sauberin formulatallin kuski Marcus Ericsson vakuuttaa tallinsa viime aikojen huippuvireen antaneen hänelle latauksen itseluottamusta Unkarin GP:tä varten. Ruotsalaiskuski ylsi Saksan GP:ssä viime viikonloppuna yhdeksänneksi. Kyseessä oli miehen kolmas MM-pistesaalis tälle kaudelle. Mainio suoritus teki hyvää nuoren F1-kuskin uskolle omaan iskukykyynsä. Ericsson kertoi The Checkered Flagille matkustavansa Hungaroringille aivan uuden tarmon kanssa. – Hockenheimin vahvan kisan […]


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Sauberin Marcus Ericsson kertoi tallinsa uudistaneen autonsa DRS-tekniikkaa Britannian GP:n rankan kolarin jälkeen. Ruotsalaiskuski rysäytti hurjan näköisen kolarin Silverstonen radan seinään munattuaan autonsa ratin DRS-napin kanssa. Ericsson ei onnistunut kytkemään liikuteltavaa takasiipeä kiinni DRS-alueen jälkeen ja menetti autonsa hallinnan. Sauber aikoo välttää vastaavan virheen Saksassa pienimuotoisella tekniikkapäivityksellä. Auton DRS-järjestelmään tehtiin muutos...


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Antonio Giovinazzi osallistuu Saksan GP:n perjantaipäivän harjoituksiin Sauberin ratissa. Ferrarin junioriohjemaan kuuluva italialainen ottaa käyttöönsä Marcus Ericssonin auton ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa. Kyseessä ovat viime kaudella Sauberilla kaksi kisaa ajaneen Giovinazzin ensimmäiset GP-viikonlopun kilometrit tälle vuodelle. Viime kaudella hän ajoi Sauberin lisäksi myös seitsemissä perjantaiharjoituksissa Haasin autolla.  


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Sauberin Marcus Ericsson paljasti Autosportille hänen Britannian GP:n ulosajonsa johtuneen virheestä autonsa DRS-napin kanssa. Ruotsalaiskuski oli parhaillaan haastamassa Force Indian Sergio Pereziä 13. sijasta, kun menetti yhtäkkiä autonsa hallinnan ja täräytti kovaa vauhtia suoraan radan seinään. Ericssonilla oli ollut DRS, eli liikuteltava takasiipi avattuna kolarin sattuessa. Aluksi ruotsalaisen DRS-järjestelmän epäiltiin reistailleen tilanteessa. Myöhemmin varikkoinsinöörien...


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 Seuraava »