Tänään on 21.09.2019 00:21 ja nimipäiviään viettävät: Mervi, Gunborg ja Gunlg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle satokausi

Vantaan Sanomat -

Omenan satokausi on parhaimmillaan. Monelle omenoita on yli oman tarpeen. Vähintäänkin yhtä moni haluaisi niitä, mutta omalla pihalla puita ei ole. Tätä ajatusta pyöritteli Tiina Sandberg mielessään vuonna 2012, kun sattui pyöräilemään notkuvien omenapuiden ohi. Ihana omenantuoksu leijaili samaan aikaan nenään. – Silloin ajattelin, että herranjestas miten paljon puissa on omenoita. Toisilla niitä on ja toiset haluaisivat niitä. Mietin, että tämä asia pitäisi saada...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Omenan satokausi alkaa olla parhaimmillaan. Monelle omenoita on yli oman tarpeen. Vähintäänkin yhtä moni haluaisi niitä, mutta omalla pihalla puita ei ole. Tätä ajatusta pyöritteli puistolalainen Tiina Sandberg mielessään vuonna 2012, kun sattui pyöräilemään Tapaninvainiossa notkuvien omenapuiden ohi. Ihana omenantuoksu leijaili samaan aikaan nenään. – Silloin ajattelin, että herranjestas miten paljon puissa on omenoita. Toisilla niitä on ja toiset haluaisivat niitä...

Uutisvirta.fi

Kotiseutu -

Ensimmäisten kesäomenien satokausi alkoi kuluvan viikon aikana. Rääkkyläläinen Pikkupurolan omena Oravisalossa avasi itsepalvelumyymälänsä tiistaina. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Mustikan satokausi on aluillaan. Etelä-Suomessa on jo saatu ensimmäiset marjat poimittua piirakoihin ja myös toripöydille. Asiakkaat ovat kyselleet ravintorikasta ja maukasta metsien aarretta jo parin viikon ajan. Tänä vuonna mustikoita saa vähän etsiä, tutut mättäät eivät ole yhtä sinisinä kuin hyvinä vuosina. Jos mielessä siintää mustikkapiirakka, kannattaa ensin käydä metsässä ja vasta sitten laittaa taikina tulemaan sen mukaan, paljonko mustikkaa kertyi. Arktiset...

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Länsiväylä -

Kulunut satokausi on ollut säiden puolesta hyvin vaihteleva – kostean kevään jälkeen vietettiin lämmintä ja kuivaa kesäkuuta. Sääolosuhteiden takia myös satoennusteissa on eroja. – Sato-odotukset riippuvat pitkälti siitä, missä vaiheessa sadot nyt ovat, joka puolestaan riippuu siitä, milloin viljelijät ovat päässeet kylvämään, ProAgrian kasvintuotannon asiantuntija Kalle Laine kertoo. – Alueellisten sääerojen takia osa on päässyt pellolle jo huhtikuussa, osa...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Mansikan satokausi alkaa olla parhaimmillaan. Maatalouden neuvontajärjestö Pro Agria ennakoi, että luvassa on hyvä mansikkakesä. – Korjatun sadon laatu on ollut hyvä. Mansikat ovat makeita yö- ja päivälämpötilojen voimakkaan vaihtelun ja aurinkoisten säiden ansiosta, Pro Agria kertoo alkuviikon kasvutilannekatsauksessaan.   Mansikan satokausi on käynnissä myös Espoossa. Mansikanviljelijä Yrjö Rossi Kartanon Marjan tilalta kertoo, että satokausi alkoi juhannuksena...

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Mansikan satokausi alkaa olla parhaimmillaan. Pro Agrian mukaan luvassa on hyvä mansikkakesä. – Korjatun sadon laatu on ollut hyvä. Mansikat ovat makeita yö- ja päivälämpötilojen voimakkaan vaihtelun ja aurinkoisten säiden ansiosta, Pro Agriasta kerrotaan. Etelä- ja lounaisrannikolla korjataan parhaillaan satoa harsolla suojatuista kasvustoista. Myös avomaan mansikoiden poiminta on pääsemässä vauhtiin. Kuluvan viikon aikana harson alla ja tunneleissa kasvaneita mansikoita...

Kun muu puutarha vasta heräilee, raparperi puskee jo voimalla vartta. Satoisan raparperin kasvuinnokkuus ja koko kesän jatkuva satokausi voi aiheuttaa kesän aikana kotipuutarhurille jopa tuskaa, ja osa yrittää päästä eroon ylimääräisistä varsistaan esimerkiksi lahjoittamalla niitä naapureilleen, sukulaisilleen tai Facebookin kirppispalstoilla kenelle tahansa. Raparperipiirakkaa ja -kiisseliä ei jaksa syödä määräänsä enempää, mutta onneksi kirpeän vihanneksen...

« Edellinen 1 2 Seuraava »