Tänään on 14.10.2019 07:37 ja nimipäiviään viettävät: Elsa, Else, Elsi ja Ilse. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle seinä


Rikosuutiset -

Huittisten poliisipartio kertoo havainneensa sunnuntaina aamupäivällä Huittisten Huhkolantiellä epäilyksiä herättävän, keulastaan kolaroidun henkilöauton. Ajoneuvo pysäytettiin ja sen kuljettajaksi osoittautui ajo-oikeudeton v. -99 syntynyt huittislainen mies. Miehelle tehty huumepikatesti osoitti hänen olevan amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Asioita selvitellessä kävi ilmi, että miehen epäillään edellisenä yönä törmänneen ajoneuvollaan kerrostalon seinään...


Uutisvirta.fi

Lauttakylä -

Kokemäen poliisipartio sai lauantai-iltana ilmoituksen, että henkilöauto oli ajanut ojaan Sallilantiellä Vampulassa. Kuljettaja oli poistunut paikalta. Poliisi löysi miehen läheltä ulosajopaikkaa maastosta, jonne mies oli piiloutunut. Huittislaiselle, vuonna 1978 syntyneelle miehelle suoritettu puhalluskoe osoitti hänellä olevan alkoholia 0,88mg/l hengitysilmaa. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ajokortti jäi poliisin...


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Japanin GP:n tuloksiin on tehty muutoksia. Kilpailun virallinen tuloslista otetaan kierrosta ennen ruutulipun heilahdusta. Syynä on tulosjärjestelmässä ilmennyt ongelma, joka iski pahalla tavalla viimeisellä kierroksella. Näin ollen tulokset otetaan kierrokselta 52, ei 53. Kärjen osalta muutoksia ei tapahdu, mutta suurin voittaja on Racing Pointin Sergio Perez, joka ajoi seinään viimeisellä kierroksella. Muutoksen myötä hän saa […]


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Kimi Räikkösen debyyttikausi 2001 oli väkevä, mutta se päättyi suureen rysäykseen, jossa oli aineksia paljon nähtyä vakavampaan. Räikkösen Sauberin takajousitus petti nopeavauhtisessa Dunlop-mutkassa, sysäten sekä suomalaisen että hänen takanaan ajaneen Jordanin Jean Alesin rajusti seinään. Viimeistä F1-kisaansa ajanut ranskalaiskonkari oli tapauksessa erittäin onnekas, sillä Räikkösen auto pyörähti seinäosuman jälkeen Jordanin ohjaamon yli vain senttien päässä […]


Uutisvirta.fi

YLE -

Kotisohvilla jännitetään, onko The Wall Suomen seinä suopealla päällä ja millaisilla iskulauseilla Temptation Islandin sinkut saapuvat saarelle. Ina


Uutisvirta.fi

YLE -

Kotisohvilla jännitetään, onko The Wall Suomen seinä suopealla päällä ja millaisilla iskulauseilla Temptation Islandin sinkut saapuvat saarelle. Ina


Uutisvirta.fi

AfterDawn -

Televisioiden hinnat ovat vuosien saatossa pudonneet melkoisesti. Tuntuu välistä, että parhaimpien tarjousten siivittämänä niillä pystyy lienee päällystämään seinät tapettia kustannustehokkaammin. Tämän päivän tarjoukseksi on poimittu televisioiden kuningasmerkin, Samsungin, 50-tuumaisen 4K UHD -televisio. Tavallisesti Gigantilla 699 euron hintaan myytävä UE50RU7105-malli on nyt melkoisen mukavassa, yli kolmanneksen alennuksessa. Lopulta televisiolle jää hintaa vain 399...


Uutisvirta.fi

Kotiseutu -

Haapasalmen entisen koulun omistaja Helena Paakkinen vaatii kunnalta korvausta kiinteistönsä vesivahingosta. Kuluvan vuoden helmikuussa koulurakennuksessa tapahtui putkirikko, jonka takia vettä valui runsaasti rakennuksen välipohjaan, lattiarakenteisiin ja seiniin. Vesi oli jäätynyt palopostiputkessa, aiheuttaen putkirikon. Vesimittarin sulkuventtiili oli kiinni eli talon putkistossa ei pitänyt kiertää vettä. Vesivahingon aiheuttaneeseen palopostiputkeen olikin vedetty oma putki...


Uutisvirta.fi

Perussuomalaiset -

Lundin kaupungissa on kuluvana vuonna palanut poroksi 50 autoa 32 eri tuhopoltossa. Siksi pelastuslaitos kehottaakin Ruotsin yleisradion sivuilla autoilijoita harkitsemaan tarkoin, mihin parkkeeraavat kulkimensa yön ajaksi. Autoilijoita neuvotaan erityisesti välttämään pysäköintiä rakennusten seinustoille. Näin siksi, etteivät valtoimenaan liekehtivät autot sytyttäisi myös asuinrakennuksia tuleen. Lundin kymmenissä tuhopoltoissa on haihtunut savuna ilmaan miljoonan kruunun autot...


Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Pirkkala. Hätäkeskus ilmoitti poliisille onnettomuudesta Pirkkalassa Kaskenpolttajantiellä. Tapahtumapaikalta poliisi tapasi kuorma-auton, joka oli ajettu päin kerrostalon seinää. Tapahtumapaikan jäljistä oli pääteltävissä, että kuorma-auto oli suistunut kevyenliikenteen väylän yli päin pysäköityä henkilöautoa ja siitä jatkanut päin kerrostalon seinää. Seulonta-alkometri kertoi kuorma-auton kuljettajan olevan päihtynyt. Sairaankuljetus vei miehen sairaalaan. Vuonna 1969...


Uutisvirta.fi



Iltalehti -


Uutisvirta.fi

Suomen Yrittäjät -

Helsingin pormestari  Jan Vapaavuori  (kok) on ihmetellyt julkisuudessa, miksi elinkeinoelämän edunvalvonta ei ole herännyt puolustamaan Helsingin keskustatunnelia. Yli 30 vuoden ajan Helsinkiin puuhattu tunneli törmäsi seinään viikko sitten, kun Sdp:n ryhmä ilmoitti vastustavansa hanketta. Nyt näyttää siltä, että hanke kuopataan kaupungin ympäristölautakunnassa ensi viikolla. Suomen Yrittäjät näyttää hankkeelle vihreää valoa. Pääekonomisti  Mika Kuismanen pitää...


Uutisvirta.fi

Suomen Yrittäjät -

Helsingin pormestari  Jan Vapaavuori  (kok) on ihmetellyt julkisuudessa, miksi elinkeinoelämän edunvalvonta ei ole herännyt puolustamaan Helsingin keskustatunnelia. Yli 30 vuoden ajan Helsinkiin puuhattu tunneli törmäsi seinään viikko sitten, kun Sdp:n ryhmä ilmoitti vastustavansa hanketta. Nyt näyttää siltä, että hanke kuopataan kaupungin ympäristölautakunnassa ensi viikolla. Suomen Yrittäjät näyttää hankkeelle vihreää valoa. Pääekonomisti  Mika Kuismanen pitää...


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 35 36 Seuraava »