Tänään on 17.11.2018 20:20 ja nimipäiviään viettävät: Eino, Einari, Einar ja Enar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle sunnuntai


SuomiKiekko -

HELSINKI. Suomi päätti sunnuntaina komealla tavalla Karjala-turnauksen, kun se kukisti naapurimaa Ruotsin numeroin 3-0. Leijonat oli ottelussa erittäin vahvalla pelipäällä, eikä Ruotsi pysynyt tällä kertaa kyydissä mukana. Suomen maaleista vastasivat Ville Leskinen, Teemu Eronen sekä Jani Hakanpää. Myös maalilla Veini Vehviläinen jatkoi upeita otteitaan torjumalla toisen nollapelin putkeen. Ennen ottelua monet luulivat kuitenkin Juha Metsolan aloittavan maalilla...


Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Sunnuntai-iltana klo 18 aikaan tapahtunut kahden henkilöauton nokkakolari vaati yhden kuolonuhrin. Lisäksi ainakin kolme loukkaantunutta kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Tiettävästi ainakin yksi on vakavammin loukkaantunut, mutta ei hengenvaarassa. Onnettomuus sulki Keravantien Sipoossa useiksi tunneiksi Afrikantien ja Kotimäentien välisellä osuudella. Vielä puoli yhdeksän aikaan illalla tie oli liikenteeltä suljettu ja poliisin eristämä. Itä-Uudenmaan poliisi tutkii...


Uutisvirta.fi

Pääkallo -

Miesten Divaria pelattiin sunnuntaina viiden ottelun verran. Raumalla SalBa koki 6-2 -tappion Lappeenrannan NST:lle. NST meni ottelun alkupuolella menojaan ja johti peliä ottelun puolivälissä jo 4-0. Ottelun kolmannessa erässä NST teki vielä lukemiksi 5-0 ennen kuin isännät onnistuivat kaventamaan kahteen otteeseen. Viimeisen maalin NST teki tyhjään maaliin. NST:n tehokkain oli pistein 2+1 onnistunut Ville Alkki. […]


Uutisvirta.fi

Jatkoaika -

Isänpäivän perinteikäs Suomi - Ruotsi oli saanut suomalaiset liikkeelle, sunnuntai-illan ottelua oli seuraamassa reilut 12 tuhatta silmäparia. Vastinetta rahoilleen saivat koko rahan edestä, kun Ruotsi kaatui lukemin 3-0.


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Leijonat on sijoittunut Karjala-turnauksessa toiseksi. Suomi voitti sunnuntaina turnauksen päätöskamppailussaan Ruotsin maalein 3-0. Vahvasti esiintynyt leijonalauma oli ottelussa aivan liian kova pala Ruotsille. Suomen maaleista ottelussa vastasivat Ville Leskinen, Teemu Eronen ja Jani Hakanpää. Maalit olivat jokaiselle A-maajoukkueuran ensimmäisiä. Leijonien viimeisenä lukkona toimi puolestaan Veini Vehviläinen, joka venyi upeasti nollapeliin. Tulikuuma maalivahti on pelannut...


Uutisvirta.fi

Pääkallo -

Miesten Salibandyliigaa pelattiin sunnuntaina kahdella paikkakunnalla. Seinäjoella pelattiin todellinen jännitysnäytelmä, kun SPV taipui Classicille lopulta maalein 9-8. Ottelun avauserä oli todella vauhdikas. Molempiin päätyihin siunaantui paljon vastaiskujen mahdollisuuksia ja maalipaikkoja. Classic niitä rakensi enemmän myös pidemmillä hyökkäyksillä. Avausosuman iski Eemeli Salin vain 10 sekunnin pelin jälkeen. Jari Hankkio tasoitti ajassa 2.24. Kyseinen osuma livahti...


Uutisvirta.fi



Suomi F1 -

Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff uskoo Ferrarin lähtevän Brasilian F1-osakilpailuun sunnuntaina italialaisten esittelemän rengasstrategian vuoksi. Sateen iskiessä Interlagosin radalle lauantaina tallit kiirehtivät kellottamaan kierrosaikansa mahdollisimman nopeasti. Kaikkien tavoitteena oli välttää ajaminen pahimmassa sadekelissä. Ferrarilla oli kuitenkin omat suunnitelmansa. Italialaistalli päätti tuoda molemmat autonsa varikkopilttuun suojiin sateelta ja ajatti Kimi...


Uutisvirta.fi