Tänään on 17.11.2018 07:46 ja nimipäiviään viettävät: Eino, Einari, Einar ja Enar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle taideyliopisto


Amusa Kulttuuritori -

Blondit on Michaela – The Queen of Fucking Everythingille ja Go Go Tanssiryhmä Kuumille Putkille kierrätetty versio Paula Tuovisen sooloteoksesta Blondi vuodelta 2000. Uuden teoksen ensi-ilta on Zodiakin näyttämöllä Kaapelitehtaalla keskiviikkona 5. joulukuuta. Joonas Lampi, Paula Tuovinen, Laura Pietiläinen. Kuva: Noora Geagea Paula Tuovisen alkuperäisteos käsitteli valkoiseen naiseen liitettyjä mielikuvia, naista luontona, lapsena tai lapsenkaltaisena, ja valkoista naista...


Uutisvirta.fi

Lauttakylä -

–Lapset ovat hedelmällinen maaperä, joka innostuu helposti uusista ja mielenkiintoisista asioista, sanoo Mauno Järvelä, joka soitti hetken yhdessä Pihla Kylä-Liuhalan kanssa. Ei. Näppärimenetelmä ei ole sitä, että kielisoittimia soitetaan näppäilemällä. Se on ihan jotain muuta. –Näppärit syntyi yhden kylän tarpeesta. Palasin Helsingistä 1970-luvun lopulla takaisin kotikylääni Kaustiselle ja lapsilla oli valtava kiinnostus soittamiseen, sanoo näppärimenetelmän...


Uutisvirta.fi

Aalto-yliopisto -

Työryhmä suunnittelemaan esittävien taiteiden lavastuksen koulutuksen tulevaisuutta. Aalto-yliopisto ja Taideyliopisto allekirjoittivat 28.9.2018 kumppanuussopimuksen edistämään yliopistojen rakenteellista kehittämistä ja sisällöllistä yhteistyötä. Yliopistojen yhteistyön tavoitteena on yhteiskunnan uudistaminen taiteen, designin ja luovuuden avulla. Yhteistyötä tehdään kuudella osa-alueella, joita ovat tutkimus, opetus ja taiteellinen toiminta; infrastruktuurit...


Uutisvirta.fi

Amusa Kulttuuritori -

Opetuskonseptissa oppilaat säveltävät, sanoittavat ja tuottavat itse omia kappaleita digitaalisten työkalujen avulla. Konseptin tavoitteena on tuoda musiikin luova tekeminen osaksi koulujen musiikinopetusta ja kannustaa opettajia ja oppilaita siihen, että musiikintunneilla ei keskityttäisi olemassa olevien kappaleiden soittamiseen vaan luotaisiin myös omaa uutta musiikkia. Elias Lönnroth, Laulunuotteja v. 1840. Kuva: Kansalliskirjasto ”Tavoitteemme on antaa alkusysäys...


Uutisvirta.fi

Helsinki -

Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilan syksyn avaa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kanssa yhteistyössä toteutettava Agapetuksen komedia Syntipukki (1930) 18. syyskuuta.


Uutisvirta.fi

Amusa Kulttuuritori -

Vuonna 1968 perustetun festivaalin Pääohjelmistossa on tänä vuonna mukana yhteensä 20 produktiota, jotka on valinnut taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen, Miko Jaakkola ja Aleksis Meaney yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa. Oheisohjelmistot mukaan lukien Tampere täyttyy festivaalin aikana lähes 400 tapahtumasta, ja mukaan mahtuu myös ilmaisohjelmaa. Juhlavuoden Pääohjelmisto on vahvasti ajassa kiinni Juhlavuoden Pääohjelmiston merkittävimmät aiheet ovat...


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu on kumonnut lehtorilleen Eero-Tapio Vuorelle antamansa potkut. Taideyliopiston dekaani Maarit Ruikka kertoo STT:lle, että Vuori jatkaa Teakin lehtorina.Lehtori oli kursseillaan käsitellyt rituaaleja, joissa käytetään huumaavia aineita.Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki...


Uutisvirta.fi

Amusa Kulttuuritori -

Lauri Väkevällä on vahva visio Taideyliopiston kehittämisestä, kykyä laaja-alaiseen ajatteluun ja muutosjohtamisen kokemusta. Väkevän omia tutkimusintressejä ovat erityisesti populaarimusiikin pedagogiikka, musiikkikasvatuksen filosofia ja digitaalinen musiikkikulttuuri. Akateemisen työnsä lisäksi hän on työskennellyt muusikkona, musiikkitoimittajana ja erilaisissa opetustehtävissä. Lauri Väkevä. Kuva: Taideyliopisto Teatterikorkeakoulun dekaanina kaudella 1.9.2018–30.8.2021...


Uutisvirta.fi

Jyväskylä -

Markus Lampisen Kuvia Galleria Ratamossa Jyväskylässä Joku on joskus sanonut minulle, että tyhjästä on hyvä aloittaa, että tyhjä on kantava perusta uudelle ja hyvälle. Pitää havainnoida ympäristöä ja katsoa josko jotakin voisi jäädä elämään ja siirtyä paperille. Se toinen alku on motiivi, ajatus, jonka perusteella valikoidaan ympäristöstä kuvattavat asiat. On kuitenkin vaikea ratkaista ongelmia, jos kumpikaan edellä mainituista tavoista ei tuota tulosta. Ehkä tyhjä...


Uutisvirta.fi

Amusa Kulttuuritori -

Pääohjelmistossa nähdään 20 omaäänistä esitystä, jotka on valinnut taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen, Miko Jaakkola ja Aleksis Meaney yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa. "Olemme rakentaneet ohjelmiston juhlavuotta silmällä pitäen. Siinä näkyy ajan henki. Pääohjelmiston merkittävimmät aiheet ovat oman elämän, tilan ja elinympäristön haltuunotto sekä halu vaikuttaa. Ohjelmistossa tartutaan myös persoonallisesti klassikkoteoksiin, katsotaan...


Uutisvirta.fi

Suomen Pankki -

Suomen Pankki avaa ovensa kulttuurille toukokuussa neljän päivän ajaksi. Kuvataide, musiikki, kirjallisuus ja elokuva kohtaavat 25.–28.5.2018 Suomen Pankin päärakennuksessa (Snellmaninaukio, Helsinki) ja Suomen Pankin rahamuseossa (Snellmaninkatu 2). ” Ensimmäistä kertaa tarjoamme näin monipuolisen kattauksen kulttuuria Suomen Pankissa. Sen lisäksi ohjelmassa on myös taloustietoa tiivistetyssä muodossa”, toteaa pääjohtaja Erkki Liikanen. Musiikki ja kuvataide täydentävät...


Uutisvirta.fi



Amusa Kulttuuritori -

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho on nimittänyt filosofian maisteri, vararehtori Paula Tuovisen Taiteen edistämiskeskuksen johtajaksi. Tuovinen aloittaa tehtävässä kesäkuun alussa. Tehtävä on määräaikainen ja se päättyy 31.5.2023. Kuva: Veikko Kähkönen Paula Tuovinen on toiminut Taideyliopiston vararehtorina vuodesta 2013 saakka. Sitä ennen Tuovinen toimi Teatterikorkeakoulun rehtorina vuosina 2005–2012, johtajana Danish National School for Contemporary...


Uutisvirta.fi

Jyväskylä -

Nils Schweckendiek johtaa Jyväskylä Sinfoniaa 24.1. Eva Ollikaisen sijasta Jyväskylä Sinfonian konsertissa keskiviikkona 24.1. on tapahtunut kapellimestarivaihdos. Eva Ollikainen ei pääse sairastumisen vuoksi johtamaan konserttia ja hänet korvaa Nils Schweckendiek. Schweckendiek toimii parhaillaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kuoronjohdon professorina ja vastaa lisäksi Helsingin kamarikuoron taiteellisesta toiminnasta. Orkesterin- ja kuoronjohtoa Schweckendiek on opiskellut...


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 Seuraava »