Tänään on 12.12.2018 19:50 ja nimipäiviään viettävät: Tuovi ja Tove. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle tapio


Turkulainen -

Ensi kesän Down by the laituri -festivaalille on tehty kaksi uutta artistikiinnitystä. Tuomiokirkkotorilla ja Brahenpuistossa kansaa viihdyttävät aiemmin julkistettujen Lauri Tähkän, Juha Tapion, The Rasmuksen, Vesalan ja Eppu Normaalin lisäksi Popeda ja Yö.


Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Tikkurila Festivaalilla nähdään ensi kesänä tuttuja nimiä. Esimerkiksi Apulanta esiintyy festivaalilla jo kuudetta kertaa. Myös paluun tekevä Bomfunk MC´S nähdään keikalla Vantaalla. Hiekkaharjun urheilupuistossa 11.–13. heinäkuuta järjestettävässä tapahtumassa esiintyvät myös Ellinoora ja Evelina, jotka olivat molemmat mukana Vain Elämää -ohjelman viimeisimmällä tuotantokaudella. Festivaalille saapuu myös Eppu Normaali, Juha Tapio, Anna Puu, Sanni, JVG ja Kaija Koo.


Uutisvirta.fi

Kuntsari -

Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan yhteiskuntarauha edellyttää vääryyksien korjaamista ja ehkäisemistä, oikeudenmukaisuuden toteutumista ja ihmisten tasapuolista kohtelua. Tällaisen sovinnon tilan ylläpitäminen on hänen mukaansa julkisen vallan tehtävä. Luoma pohti vuoden 1918 merkkivuoden teemaa, sovintoa, saarnatessaan itsenäisyyspäivän ekumeenisessa jumalanpalveluksessa Helsingin tuomiokirkossa. Sovinto on hänen mukaansa paitsi anteeksiantoa ja vihanpidon lopettamista, myös...


Uutisvirta.fi

Lauttakylä -

Maammelaulu kajahti kunnioittavasti seisten itsenäisyyspäivän juhlassa Risto Ryti-salissa Huittisissa. Kuva: Anna Nieminen –Käsin kosketeltava ja näkyvä isänmaamme on maata, vettä ja ilmaa. Vaikeasti kosketeltava ja usein näkymätön isänmaamme taas on henkeä, tunnetta ja kieltä, totesi juhlaphuja Tapio Liinoja itsenäisyyspäivän juhlassa Huittisissa –Äidinkieli oli jo ennen isänmaata. Aleksis Kivi pani sen tunteen palon kirjojen kansiin ja ihmisen suuhun. Toivon mukaan se...


Uutisvirta.fi

YLE -

Suomen itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus Helsingin tuomiokirkossa. Saarna Arkkipiispa Tapio Luoma, kanttori Risto Pulkamo, kuoro Helsingin filharmoninen kuoro, johtaa Jonas Rannila.


Uutisvirta.fi



Kotiseutu -

Tasavallan presidentti on ylentänyt itsenäisyyspäivänä reservin upseereja. Majuriksi: Tianen Timo Juhani, Liperi Pohjois-Karjalan aluetoimisto on ylentänyt reserviläisiä: Ylivääpeli: Mononen Timo Antero, Liperi Vääpeli: Käyhkö Marko Juhani, Liperi Puhakka Juha-Pekka Antero, Rääkkylä Kersantti: Hirvonen Timo Antero Liperi Naumanen Mikko Ilmari Liperi Korpraali: Kinnunen Mika Juhani Liperi Pesonen Jyrki Aatos Tapani Liperi Silvennoinen Juha Martti Tapio Liperi


Uutisvirta.fi

Kotiseutu -

Tasavallan presidentti ja Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijona ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa itsenäisyyspäivänä seuraavat kunniamerkit: Suomen Leijonan ansioristi: Koivu Jouko Tapio rehtori, Ylämylly Jumppanen Rauno, apulaispalopäällikkö, Rääkkylä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein: Hirvonen Ville Pertti Eljas, maa- ja metsätalousyrittäjä, Rääkkylä Multanen Seppo Olavi, hallintosihteeri, Rääkkylä Pakarinen Erja Anita...


Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Tänä vuonna 55-vuotisjuhliaan viettävä Tapiolan kuoro kunnioittaa perinteitä ja luo uutta. Presidentti Tarja Halonen toimii Tapiolan kuoron suojelijana vuonna 2019. Tehtävä on uusi ja siihen liittyy rooli kuoron puolestapuhujana sekä kotimaassa että kansainvälisesti. – Kuoron suojelijana Tarja Halonen tuo lisää näkyvyyttä kuorolle ja kuorossa tehtävälle musiikkikasvatustyölle, kuoron taiteellinen johtaja Pasi Hyökki sanoo. Hänen oma taiteellinen uransa on alkanut Tapiolan...


Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Tikkurila Festivaalilla nähdään ensi kesänä tuttuja nimiä. Esimerkiksi Apulanta esiintyy festivaalilla jo kuudetta kertaa. Hiekkaharjun urheilupuistossa 11.–13. heinäkuuta järjestettävässä tapahtumassa esiintyvät myös Ellinoora ja Evelina, jotka olivat molemmat mukana Vain Elämää -ohjelman viimeisimmällä tuotantokaudella. Festivaalille saapuu myös Eppu Normaali, Juha Tapio, Anna Puu, Sanni, JVG ja Kaija Koo. Paluun tekevä Bomfunk MC´S nähdään keikalla myös Vantaalla...


Uutisvirta.fi

Jatkoaika -

Lukko ei lähtenyt ennakkosuosikkina otteluun HPK:ta vastaan. Lujaa aloittanut vierasjoukkue oli lopulta altavastaajan asemassa lähes koko ottelun ajan. Kolme pistettä toi lopulta maalivahti Lassi Lehtinen ja pomppukiekon lähettänyt Tapio Laakso.


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 25 26 Seuraava »