Tänään on 19.02.2019 10:00 ja nimipäiviään viettävät: Eija ja Fritjof. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle tuli

Oikeuslaitos -

Kunnallisvalitus - Viranhaltijan palkkavaatimus - Varallaolo - Työaika - Lepoaika - Virkaehtosopimusmääräykset - Varallaolokorvaus Diaarinumero: 02153/16/1401 Taltionumero: 19/0031/4 Antopäivä: 13.2.2019 Asiassa oli ratkaistavana järjestäytymättömän viranhaltija A:n palkkasaatavia koskeva vaatimus palomestarin virkasuhteen aikana suoritettujen yksikönjohtajan varallaolojen ajalta. A oli vaatinut, että pelastuslaitos maksaa hänelle varallaolosta 1.5.2013–28.8.2015 saamatta...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Leppävaaran lukio siirtyy väistötiloihin ensi syksystä lähtien. Odotettu päätös tuli Espoon kaupungilta viime viikolla. Lukiossa on ollut pitkään sisäilmaongelmia, jotka ovat aiheuttaneet henkilökunnassa ja oppilaissa oireita. Länsiväylä uutisoi viime lokakuussa, miten mitta alkoi täyttyä koulussa. Rehtori Ismo-Olav Kjäldman kertoi tuolloin olevansa muun henkilökunnan kanssa turhautunut sisäilmaongelmien jatkumiseen ja korjausten riittämättömyyteen. Asia liikahti nyt...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Puhelimeen vastaa flunssainen kolmen lapsen äiti. Kuumeen lisäksi Taivi Toikalla on pienoinen tilanne päällä. – Talon pohja eli perävaunu jäi poikittain mäkeen jumiin. Onneksi tontin omistaja tuli nyt apuun. 20 metriä pitäisi saada vaunua eteenpäin, Toikka kertoo. Siis mistä oikein on kyse? Siitä, että Toikka, 31, aikoo rakentaa itselleen ja lapsilleen minitalon pyörien päälle. Mistään jatkuvasti liikuteltavasta mökistä ei ole kyse, vaan vanhan autonkuljetusvaunun...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Kaikki suomalaiset Michelin-ravintolat säilyttivät viime vuonna saamansa yhden tähden maanantai-illan julkistusgaalassa Tanskassa. Tähdet pysyvät Askilla, Demolla, Grönillä, Ololla ja Oralla. Ne kaikki sijaitsevat Helsingissä. Suomeen tuli myös yksi uusi tähti, sillä Etelärannan Palace palasi tähtikantaan . Se on saanut Suomen ensmmäisen Michelin-tähden 1987. Palacen keittiöpäällikkö on Eero Vottonen .

Vantaan Sanomat -

Turkulainen -

SuomiKiekko -

Tammikuun lopussa KalPaan Kärpistä palannut hyökkääjä Jyri Junnila teki viikonvaihteessa kaikessa hiljaisuudessa seurahistoriaa. Lauantain JYP-ottelun myötä alempien ketjujen työmyyrästä tuli eniten KalPa-paidassa Liigan runkosarjaotteluita pelannut kiekkoilija. 34-vuotias Junnila on edustanut kuopiloisseuraa nyt 405 ottelussa, joissa on summannut 112 (43+69) tehopistettä. ‌‌

Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Viikonlopun NHL-kinkereistä ponnahtaa luoksemme vielä yksi hieman erikoisempi sattumus. Tästä suorituksesta vastasi Artemi Panarin. Chicago Blackhawksin ja Panarinin edustaman Columbus Blue Jacketsin välinen ottelu oli kolmannen erän alkuhetkillä ja aloitus oli Blackhawksin puolustuspäässä. Kiekko tuli aloituksesta Ryan Murraylle, joka jakoi pelivälineen pakkiparilleen Seth Jonesille. Jones latasi one-timerista lämärin ja kiekko upposi Blackhawks-maaliin. Näinkin kaukaa lähtenyt...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

– Yksi päivä tuli mitta täyteen – tilanne oli ollut pitkään niin kaoottinen, sanoo Mehiläisen Mäntykodossa Hyvinkäällä työskennellyt hoitaja, joka irtisanoutui työstään viime syksynä. Sanomalehti Aamuposti haastatteli tähän juttuun kolmea Mäntykodossa vakituisesti työskennellyttä ja sieltä irtisanoutunutta hoitajaa. Aamuposti on tämän lehden sisarlehti. Usean viime vuoden ajan talon tehostetussa asumispalvelussa työskennelleet hoitajat haluavat kertoa julki...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Lauantaina tuli kuluneeksi tasan 75 vuotta Helsingin toisesta suurpommituksesta. Elettiin kevättä 1943. Lasse Kalervo (96) oli Kannaksella, kun korsuun tuli hänelle puhelu. Esikunnasta tuli käsky tulla heti Helsinkiin. Mitään muuta ei kerrottu. Perillä Kalervo sai tietää, että hän lähtee tutkakoulutukseen Saksaan. – Se oli äärimmäisen salaista, Kalervo muistelee. Koulutuksen jälkeen Kalervo palveli Santahaminassa. Hän muistaa yhä elävästi hyökkäykset. – Koneet...

Uutisvirta.fi

Suomen Yrittäjät -

Timo Taipale on pitänyt jo usean vuoden ajan Marjis Beach Cafe -kesäkahvilaa Marjaniemen uimarannalla Helsingissä. Taipale olisi nyt halunnut avata kahvilan myös hiihtolomaviikoksi. – Kuumaa kaakaota, kahvia, keittoa, sen semmoista olisin halunnut tarjota. Viime vuonna meren jää oli mustanaan ihmisiä tähän aikaan vuodesta. Minua pyydettiin pitämään talvikahvilaa hiihtolomaviikolla, Timo Taipale kertoo. Hän haki kuukausi sitten lupaa Helsingin kaupungilta, joka on tilojen...

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 213 214 Seuraava »