Tänään on 21.10.2019 04:10 ja nimipäiväänsä viettää: Ursula. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle tupa

Kaarina-lehti -

Vasta heinäkuussa ovensa avannut Bar Nuotti tiedotti maanantaina sosiaalisessa mediassa lopettavansa. Samalla elävän musiikin tarjonta Kaarinassa kapeni tuntuvasti. Bar Nuottia aiemmin liiketilassa toimi Akselin Tupa -pub. Myös se lakkautti toimintansa äkillisesti. Kumpikin pub on sosiaalisessa mediassa esittänyt lakkauttamisen perusteluksi hankaluudet vuokranantajan kanssa. Bar Nuotti nousi valtakunnalliseen uutiskohuun peruutettuaan Läskit Lokit -yhtyeen keikan. Perumisesta tuli...

Uutisvirta.fi

Iltamakasiini -

Varusnaiset ja -miehet voivat tulevaisuudessa majoittua samoissa tuvissa kasarmeilla. Puolustusministeriö kertoi perjantaina, että yhteismajoitusta on määrä kokeilla ensi vuonna määräaikaisena pilottihankkeena. Varusmiehet ja -naiset voivat osallistua kokeiluun vapaaehtoisina. Tavoitteena on, että kokeilu voisi alkaa vuoden 2020 alussa. Sopivaa joukko-osastoa ei ole vielä päätetty. Pääesikunta teki esityksen yhteismajoituskokeilusta syyskuussa. Tällä hetkellä yhteismajoitusta...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Savukkeiden matkustajatuonti lisääntyi vuodessa 3 prosenttia ja nuuskan väheni 13 prosenttia. Tämä käy selville viranomaisten ja alan toimijoiden teettämästä haastattelututkimuksesta. Savukkeiden tuontia on seurattu kyselyssä vuodesta 2006. Seurantajakson aikana matkustajatuonnin kehitys on ollut laskeva. Korkeimmillaan matkustajatuonti oli runsaat 800 miljoonaa savuketta vuonna 2008. Viimeisten 12 kuukauden sisällä suomalaiset matkustajat ovat tuoneet Suomeen noin 368 miljoonaa...

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Vantaan Sanomat -

Länsiväylä -

Suomen Lääkärilehti -

Tupakkatuotteiden käyttö vähenee Suomessa kansainvälisen tavoitteen mukaisesti. Suomen oma tavoite on tiukemmassa.

Uutisvirta.fi

Iltamakasiini -

Savuttoman Suomen eteen työskentelevän Ash ry:n teettämän kyselyn mukaan 51 prosenttia suomalaisista kannattaa tupakkatuotteiden ikärajan nostamista 20 ikävuoteen. Nykyään tupakka- ja nikotiinituotteita saavat ostaa täysi-ikäiset. Ikärajan nostamista vastusti 32 prosenttia kyselyyn vastanneista. Loput 17 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa. – Nuorimmassakin ikäryhmässä ikärajan nostamista kannatti 46 prosenttia. Mielipiteet eivät jakaantuneet merkittävästi myöskään...

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 Seuraava »