Tänään on 15.11.2019 04:12 ja nimipäiviään viettävät: Janina, Janika, Janita, Janette, Jannika ja Jeanette. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle tutustua


Ellit -

Yhä useammalla ei ole mahdollisuuksia tutustua kaikkeen siihen, mitä Helsinki parhaimmillaan tarjoaa. He asuvat lähiöissä, joista matkustavat töihin toisiin lähiöihin tai keskustaan, kirjoittaa Jyrki Lehtola kolumnissaan.


Uutisvirta.fi

Helsinki -

Pimeä vuodenaika ja viileät lämpötilat antavat mahdollisuuden tutustua Helsingin levolliseen ja tyyneen puoleen. Viime vuosina Helsinkiin on syntynyt uudenlainen perinne, kun asukkaat ovat koristelleet kokonaisia kerrostaloja yhteneväisin jouluvaloin.


Uutisvirta.fi

Elisa -

5G-palveluiden edelläkävijä Elisa avaa 5G-verkon Kuopioon. Alkuvaiheessa verkko avautuu Kuopion ydinkeskustan alueelle ja loppuvuoden aikana verkko laajenee entisestään muun muassa Savilahden alueelle. Elisan 5G-verkko Kuopiossa on järjestyksessään jo kahdeksas Elisan 5G-kaupunki Suomessa. Avautuessaan verkko palvelee ydinkeskustan aluetta ja seuraavaksi verkkoa laajennetaan muun muassa Savilahden ja Niiralan alueille.  – Elisan 5G-verkon avautuminen Kuopioon on erinomainen uutinen...


Uutisvirta.fi

Pääkallo -

Viikonlopun EFT-turnauksessa pelattiin Hämeenlinnassa, Tampereella ja Vantaalla. Turnauksen voittajaksi kruunattiin Suomi miesten puolella ja Ruotsi U19-joukkueiden puolella. Oheisesta koontijutusta voit vielä tutustua viikonlopun julkaisuihin. Kuvapaketit löytyvät täältä. Haastattelut: Miehet Päävalmentaja Nykky antoi ensikertalaisille tunnustusta: ”Erittäin hyvin onnistuivat” Lehkosuo suitsutti tunnelmaa ja Stenforsin voittomaalia : ”Oli aika upea leffaloppu peliin”...


Uutisvirta.fi

YLE -

Kausi 20, 32/52. Mennyt. Fletchillä on ristiriitaisia tunteita, sillä Evie haluaa tutustua isoisäänsä. Uskaltaako hän päästää Stevenin osalliseksi heidän elämäänsä? Essie saa uutta tietoa syövästään. Dominic on tyytymätön Loftyn työpanokseen. T: BBC. (U)


Uutisvirta.fi

TM -

Pääsimme tutustumaan uuteen Škoda Octaviaan jo syyskuun lopulla, josta Tekniikan Maailman Velimatti Honkanen kirjoitti näin. Tuolloin autot olivat vielä naamioteipattuja, eikä sisätiloista saanut ottaa kuvaa lainkaan. Maanantaina illalla neljännen sukupolven Octavia näytettiin ilman naamiointia ja sen sisustukseen sai tutustua. Kamerat ja puhelimet oli kerätty visusti talteen, ettei mitään päässyt tallentamaan. Marraskuun 11. päivän iltana oli tšekeille […] The post Tässä...


Uutisvirta.fi

Helsinki -

Stadin ammatti- ja aikuisopiston koulutusaloihin ja toimipaikkoihin pääsee tutustumaan marraskuusta tammikuuhun avointen ovien aikaan. Koulutusalojen rekisteri on laaja: Kiinteistöpalvelusta, maanmittaus-, puualaan, tieto- ja tietoliikennetekniikasta verhoilu- ja sisustusalaan, elintarvike-, luonto- ja ympäristöalasta vaikkapa turvallisuusalaan.


Uutisvirta.fi

Rakentaja -

Tule kysymään eduista toimistolle tai lähde tutustumaan Kastelli-taloihin talonäytöksiin.


Uutisvirta.fi

Helsinki -

Tällä viikolla järjestetty Helsinki Education Week kutsui oppimaan ja osallistumaan yli 200 mielenkiintoiseen tapahtumaan eri puolilla Helsinkiä. Palvelukeskus Helsinki oli mukana viikolla järjestämässä Syötävän hyvää koulusafkaa –nimistä kouluruokatyöpajaa yhteistyössä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa. Oodin opetuskeittiötiloissa järjestetyssä työpajassa oppilaat pääsivät tutustumaan kouluruokaan itse kokkaamalla.


Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Espoon nuorisovaltuustovaaleissa on ehdolla 86 espoolaisnuorta, mikä on lähes ennätysmäärä. Nuorisovaltuustoon valitaan 40 jäsentä. Koulut ja oppilaitokset järjestävät äänestyksen oppilaille ja opiskelijoille 11.–15. marraskuuta. Äänioikeutettuja ovat 13–18-vuotiaat espoolaiset. Vaalitulos julkaistaan 26. marraskuuta ja uudet nuorisovaltuutetut aloittavat tehtävässään ensi vuoden alusta alkaen. Nuorisovaltuuston kausi on kaksivuotinen. Kouluissa ja oppilaitoksissa on...


Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Turun korkeakoulut järjestävät yhteiset ABI- ja AMK-päivät perjantaina 8. marraskuuta. Turun yliopistolle odotetaan 1500 abiturienttia tutustumaan yliopisto-opintoihin. ABI-päivänä on Turun yliopistolla tarjolla tietoa tiedekuntien opiskelumahdollisuuksista ja valintaperusteista sekä opiskelijaelämästä. Useat koulutusalat tarjoavat vierailumahdollisuuden yksikössään ja samalla yksityiskohtaisempaa tietoa alalla opiskelusta. Esimerkiksi Turun yliopiston uusia konetekniikan ja...


Uutisvirta.fi

Elisa -

5G-palveluiden edelläkävijä Elisa avaa 5G-verkon Ouluun. Oulun verkko avautuu ensin keskustan alueelle ja laajenee siitä tulevien viikkojen aikana muun muassa Ruskoon ja Linnanmaalle.  Elisan 5G-verkko Oulussa on järjestyksessään jo seitsemäs Elisan 5G-kaupunki Suomessa. Avautuessaan verkko palvelee keskustan aluetta ja seuraavaksi verkkoa laajennetaan muun muassa Ruskoon ja Teknologiakylään Linnanmaalle. – Oulu on mobiiliteknologian kehto ja on luontevaa, että tänne avataan...


Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Open Orchestra koetaan ensimmäistä kertaa Suomessa marraskuun 8., 14. ja 15. päivä Turun konserttitalossa klo 19. Turun filharmonisen orkesterin syyskauden suurtuotannossa yleisö pääsee uudella tavalla tutustumaan sinfoniakoneistoon ja seuraamaan muusikon työskentelyä lähietäisyydeltä. Konsertin kapellimestarina nähdään Jukka Untamala ja illan juontaa rap-artisti Paleface. Konsertin visualisoinnista vastaa Timo Ollila. Perjantain 8.11. ja torstaina 14.11. konsertteja edeltää...


Uutisvirta.fi

AfterDawn -

Toisinaan oman tietokoneen sisuskaluista ei välttämättä tiedä - tai muista - mitä sieltä oikein löytyykään. Etenkin pelien suhteen on kuitenkin tarpeen toisinaan tietää, mikä näytönohjain tietokoneesta löytyy. Onneksi tämä on Windowsissa tehty todella helpoksi, sillä tarkka tieto käytössä olevasta näytönohjaimesta löytyy suoraan Windowsin DirectX -tiedoista. Saat selville mikä näytönohjain tietokoneessasi on, kun seuraat näitä ohjeita: 1. Klikkaa Windowsin...


Uutisvirta.fi

Elisa -

Elisa on laajentanut pääkaupunkiseudun 5G-verkkoa Vantaalle sekä aloittanut kiinteästi asennettavan 5G-laajakaistapalvelun myynnin tänään ensimmäisenä Suomessa. 5G Kotinetti on kustannustehokas tapa saada kotiin nopea ja luotettava nettiyhteys. 5G Kotinetti -palvelun asennukset ovat alkaneet Vantaalla ja Turussa. Nopeus ja suuri kapasiteetti ovat näkyvimmät 5G:n hyödyt kuluttajille. Nyt niistä pääsee nauttimaan konkreettisesti myös Vantaalla, jossa Elisa on avannut 5G-verkon...


Uutisvirta.fi



YLE -

Uutistoimittaja Matti Rönkä matkusti Myanmarin maaseudulle ja pääsi tutustumaan vähävaraisten myanmarilaisten pääelinkeinoon riisinviljelyyn.


Uutisvirta.fi

Muropaketti -

Soulcalibur VI:n seuraava uusi hahmo on nimeltään Hilde. Taistelijan varustukseen kuuluvat lyhyt miekka ja seiväs. Hilden liikkeisiin voi tutustua uuden trailerin avulla. Esimerkiksi eräässä näyttävässä liikkeessä Hilde painaa vastustajansa m…


Uutisvirta.fi

Demarinuoret -

Tänään alkoi Allianssin toista kertaa järjestämä valtakunnallinen nuorten Politiikkaviikko. Sen tavoitteena on kannustaa nuoria tutustumaan politiikkaan, osallistua vaikuttamiseen ja tuoda politiikkaa yläkouluihin, toiselle asteelle, nuorten vaikuttajaryhmille sekä nuorten harraste- ja vapaa-ajan toimintaan. Tavoite onkin hyvä. Moni vanhempiemme tai isovanhempiemme ikäinen ihminen muistelee yhä 1960- ja 1970-lukujen aktiivista opiskelijatoimintaa. Oli teinikuntia, Vanhan...


Uutisvirta.fi

Jyväskylä -

Hankasalmen kunta on ensimmäinen kunta Suomessa, jossa otetaan avosairaanhoidon palvelusetelitoiminta käyttöön. Hankasalmen kunta on ensimmäinen kunta Suomessa, jossa otetaan avosairaanhoidon palvelusetelitoiminta käyttöön. Tervetuloa kuntalaisiltaan kuuntelemaan, mitä avosairaanhoidon palveluseteli käytännössä tarkoittaa.    Kuntalaisilta järjestetään maanantaina 11.11.2019 kello 18.00 Hankasalmen monitoimitalolla, osoitteessa Kirkkotie 3. Tilaisuudessa on myös mahdollista...


Uutisvirta.fi

Rakentaja -

Tule kysymään eduista toimistolle tai lähde tutustumaan Kastelli-taloihin talonäytöksiin.


Uutisvirta.fi

AfterDawn -

Apple on julkaissut odotetusti haastajan Netflixille . Suomessakin 1. marraskuuta lanseerattu Apple TV+ -suoratoistopalvelu ei pärjää vielä sisällön kattavuudella alalla toimintansa jo vakiinnuttaneet palvelut, mutta Apple on osoittanut panostavansa isolla kädellä omiin tuotantoihin. Katsojia palvelun pariin Apple houkuttelee edullisella hinnalla sekä hyödyntämällä laitemyyntiä. Apple on luvannut nimittäin Apple TV+:n uusien laitteiden hankkijoille täysin ilmaiseksi vuoden...


Uutisvirta.fi

AfterDawn -

Halpa peli-PC voi kuulostaa jo terminä mahdottomalta yhdistelmältä, sillä pelaamiseen tietokoneella yleensä yhdistetään ne kaikkein kalleimmat osat ja budjetti on mielikuvissa jotain tuhansien eurojen hujakoilla. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan pelaamiseen erittäin hyvin pystyvän PC:n voi rakentaa selkeästi edullisemminkin. Otimme oppaamme tähtäimeksi noin 600 euron hinnan, jolla laskimme että edullisen, mutta nykyaikaisen pelitietokoneen voi rakentaa järkevästi. Tässä...


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 32 33 Seuraava »