Tänään on 23.10.2019 20:00 ja nimipäiviään viettävät: Severi, Severin ja Sren. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle uiminen


Iltamakasiini -

Huippumali Heidi Klumin ja hänen miehensä Tom Kaulitzin uintiretki kävi kalliiksi. Radaronlinen mukaan pariskunta kävi kuherruskuukaudellaan uimassa Capri-saarteen kuuluisassa sinisessä grottossa. Alueelle on veneellä meno sallittu, mutta uiminen tiukasti kielletty. Pari sai noin 6 000 euron sakot. Teon tekee raskauttavaksi se, että kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta. Vuosi aiemmin Klum ja Kaulitz toistivat temppunsa ja kuvasivat vedessä tapahtuvan suutelunsa vielä videolle. ...


Uutisvirta.fi

Kuntsari -

Saari-Nummensuon vedenottamoalueelle asennettiin uudet turvajärjestelyt kesäkuun alussa. Uuden järjestelyn syy oli alueella tapahtuva laiton ilkivalta ja väärinkäyttö, kuten porttien lukkojen rikkominen, avotulen teko, uiminen ja koirien uittaminen sekä moottoriajoneuvoilla ajaminen. – Uusista turvajärjestelyistä on ollut jonkin verran hyötyä. Autoilijat eivät ole menneet enää alueelle. Mopoilijat sen sijaan valitettavasti pääsevät livahtamaan porttien sivuista, kertoo...


Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Vähäjoen veden käyttökielto jatkuu, Turun Sanomat uutisoi. Sen lisäksi vedessä uiminen on kielletty vesinäytteistä löytyneiden erittäin suurten bakteeripitoisuuksien vuoksi. Lehden tietojen mukaan bakteerien lähde on epäselvä. Vähäjoen vesi asetettiin käyttökieltoon heinäkuun alussa, kun Orikedolla syttyneen jätekasan arveltiin saastuttaneen jokea. Aiemmin Turun Sanomat uutisoi, että myös Maarian allas on asetettu käyttökieltoon vedestä...


Uutisvirta.fi

Netin hauskimmat -

Harva meistä haluaa hukkua, joten arvosta merta. Meressä ja järvessä uiminen on mahtavaa kesäistä touhua. Vedessä voi viilentää itseään tai leikkiä muuten vain omia leikkejään. Vesi ei kuitenkaan ole vaaraton elementti, vaan joka vuosi kuolee valitettavan monia hukkumalla. Uudessa-Seelannissa vallitsee uusi maskotti, jonka tarkoitus on muistuttaa veden vaarallisuudesta. Kuolema nimittäin odottaa sinua, jos hölmöilet ja […]


Uutisvirta.fi

Netin hauskimmat -

Olet varmasti ainakin joskus elämäsi aikana käynyt uimassa uimahallissa. Yleensä niistä löytyy tavallisia 25-50 metrin mittaisia uima-altaita, ehkä lasten allas, poreallas tai suola-allas. Mutta nämä ovat kaikki syvimmillään muutaman metrin. Jopa altaat, joissa harjoitellaan hyppyjä, ovat silti syvimmillään vain muutamia metrejä. Puolassa on kuitenkin viety uiminen ja sukeltaminen nyt ihan uudelle tasolle. Nimittäin sen sijaan, […]


Uutisvirta.fi

Hilavitkutin -

Moni haluaa uiskennella krokodiilien parissa. Nyt se on mahdollista. Nimittäin Australian Darwinissa on krokotiilipuisto (Crocosaurus cove), jossa on n. 200 tällaista matelijaa. Paitsi että eläimiä saa tutkia ja silitellä, Gage of Death päästää kokemusseikkailijan aivan iholle. Nimittäin 4cm-paksuisesta akryylista valmistettu kuusikulmionmuotoinen tankki lasketaan vaijerilla yli 5-metristen krokodiilien sekaan. 15 minuutin sukelluksella saa lähikontaktin ja etenkin […]


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Aamukymmeneen mennessä Tyyskän talviuintipaikan vieraskirjassa on kolmetoista nimeä. Viimeisimmät kuuluvat Raija ja Seppo Kärkkäiselle.Kylmässä vedessä uiminen kuuluu päivittäisiin rutiineihin. On kuulunut jo kahdenkymmenen vuoden ajan.– Paitsi silloin, jos Seppo on pidempään kalareissulla, Raija Kärkkäinen...


Uutisvirta.fi

Iltamakasiini -

AAMUPOSTI | Sairaus, kiusa ja riesa kuvaavat kaikki Eija Lammin mukaan hyvin psoriasista. Lammi istui maanantaina, kansainvälisenä psoriasispäivänä Hyvinkään seudun psoriasisyhdistyksen ständillä Sveitsin uimalassa kertomassa sairaudestaan. Uimalassa siksi, että potilasliiton tämänvuotinen teemalause on "Psori ei tartu. Vedessäkään." Uiminen on yksi tapa helpottaa sairauden oireita, mutta koska näkyvät oireet ovat iholla, näyttäytyminen vähäpukeisena voi olla...


Uutisvirta.fi