Tänään on 24.05.2018 20:34 ja nimipäiviään viettävät: Tuukka, Touko ja Alarik. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle varastorakennus


Turkulainen -

Pelastuslaitos eilen illalla puoli kahdeksan aikaan Maskun Teollisuuskaarelle. Paikalla paloi varastorakennus.  Pelastuslaitos sai palon sammutettua. Palaneen rakennuksen vierellä oli arviolta 20 metrin päässä asuinrakennus, mutta palo ei onneksi päässyt leviämään. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja....

Helsingin Uutiset -

Pukinmäen aseman tuntumaan, junaradan, Kehä I:n ja Eskolantien väliin suunnitellaan 5-kerroksista liike- ja varastorakennusta, johon sijoittuisi myös S-market. Kaikkiaan HOK-Elanto rakennuttaisi uutta liiketilaa 11 000 kerrosneliötä. Ylimpiin kerroksiin tulisi muun muassa vuokrattavia pienvarastoja. Parkkipaikat sijoitetaan pysäköintihalliin samaan rakennukseen. Alueella on nykyisin kulkuneuvojen suoja- ja huoltorakennus, jossa toimii pikaruokala. Tontilla toimi aikaisemmin pitkään...

Turkulainen -

Turku Food & Wine -festivaalilla saatiin kolmen päivän aikana ottaa tuntumaa kunnon katuruokakulttuuriin. Laadukkaita maisteluannoksia oli tarjolla jokaisen makuun. Samalla heräsi jälleen kysymys, pitäisikö katuruoalle saada Turkuun jokin pysyvä paikka. - Pitäisi, muttei välttämättä ulos, vastaa Ravintola Kuoren yrittäjä Marjaana Pohjola . Paikka voisi hänen mukaansa olla jotain Kööpenhaminan Papiroenin tapaista - vanha varastorakennus, mistä  löytyy kymmeniä...