Tänään on 22.04.2018 15:21 ja nimipäiväänsä viettää: Alina. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle vinales


Bike -

Marc Marquez oli Austinin GP:n aika-ajon nopein MotoGP-luokassa, mutta tuomaristo antoi Marquezille rangaistuksen Maverick Vinalesin nopean kierroksen pilaamisesta. Espanjan Alex Marquez oli nopein Moto2-luokan aika-ajossa, Ajon Miguel Oliveira starttaa lähtöruudusta 12.

Bike -

Yamahan Maverick Vinalesilla oli viime vuonna loistava testikausi ja myös ensimmäiset kilpailut sujuivat hienosti. Austinissa kaikki alkoi kuitenkin mennä pieleen, ja tänä viikonloppuna ajetaan juuri sillä radalla. Jäikö traumoja?

Bike -

Yamahan MotoGP-johtaja Lin Jarvis on vastannut kritiikkiin, jonka mukaan Maverick Vinalesin aikaisin tehty kaksivuotinen jatkosopimus ei ollut hyvä asia tiimille, eikä myöskään Vinalesille.

Sportti -

KTM:n Mika Kallio päätti Buriramin radalla Thaimaassa ajetun MotoGP-luokan talvikauden toisen yhteistestijakson mietteliäänä miehenä. Syystäkin, sillä Kallio jäi kärjestä miltei 1,4 sekuntia. Testikuljettaja Kallio tuurasi Thaimaassa KTM:n espanjalaista kisakuski Pol Espargaroa, joka toipuu leikkauksesta. Toisella kisakuljettajalla, eli britti Bradley Smithillä ei toisaalta kulkenut testeissä paljoakaan Kalliota kovempaa. Smith jäi pohjat lukemin 1.29,781 ajaneesta Hondan Dani...

Suomi F1 -

Yamahan MotoGP-talli osoitti, ettei tulevan menopelin esittelyn tarvitse olla mikään tylsä pönötystilaisuus. Tämän vuoden kilpuri tuotiin maailman tietoisuuteen vähintäänkin coolilla tavalla. Tallin kuljettajat Valentino Rossi ja Maverick Vinales eivät pelkästään tyytyneet vetämään verhoa uuden pyörän päältä, vaan he päättivät esitellä sen oman ”rock-konsertin” yhteydessä. Olkoot esitys playback tai ei, täytyy sille antaa pisteet omaperäisyydestä. Katso...

Sportti -

Kaksipyöräisten kuninkuusluokan MotoGP:n palkat ovat tarkoin varjeltuja salaisuuksia. Kuljettajien julkisuudessa esitetyt palkkatiedot perustuvat enemmänkin varikkopuheisiin ja arvioon, jonka vuorostaan nyt esittää TMS Sport. Ducatin Jorge Lorenzoa on yleisesti pidetty MotoGP:n kovapakkaisimpana kuljettajana noin 12 miljoonan euron vuosiansioilla, mutta TMS Sport vetääkin tältä osin ässän hihastaan. TMS:n mukaan Lorenzon ansiot olisivat notkahtaneet syystä tai toisesta ja...

Sportti -

Hondan ja Ducatin taakse päättyneellä MotoGP-kaudella jäänyt Yamaha lähtee hurjalla tavalla ensi vuoteen. Suunnitteilla olevasta revanssista tarjotaan esimakua jo tiimiesittelyssä, joka viedään symbolisesti vanhan teurastamon suojiin. Yamahan tehdastiimi ja sen kuljettajat, Valentino Rossi ja Maverick Vinales esittäytyvät kauden 2018 virallisissa väreissään 24. tammikuuta Madridissa. Yamahalla myönnetään, että presentaation estradi on todellakin ainutlaatuinen ja tarkoin...




Bike -

Yamahan Maverick Vinales on MotoGP:n MM-sarjassa kolmantena 219 pisteellä, Valentino Rossi neljäs 188 pisteellä. Edessä on kolmas peräkkäinen kisaviikonloppu, kun sirkus siirtyy Malesian Sepangiin. Viime viikonloppuna Australiassa Rossi oli komeasti toinen ja Vinales kolmas. Se oli neljäs kerta tällä kaudella, kun kaksikko oli yhtä aikaa palkintopallilla.

Sportti -

Italialainen Andrea Dovizioso ajoi voittoon sunnuntaina Motegin radalla ajetussa ratamoottoripyörien MM-sarjan pääluokan MotoPG:n osakilpailussa. Dovizioso kävi kovan taistelun voitosta espanjalaisen Marc Marquezin kanssa. Marquez johti viimeisellä kierroksella, mutta Dovizioso painoi ohitse voittoon. Marquez johtaa yhä MM-sarjaa, mutta toisena oleva Dovizioso kavensi eron 11 pisteeseen. Ajamatta kaudesta on vielä kolme osakilpailua. Maverick Vinales menetti käytännössä...

Sportti -

Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport saavutti eturivin lähtöpaikan Motegin radalla Japanissa sunnuntaina ajettavaan ratamoottoripyöräilyn Moto3-luokan kauden neljänneksi viimeiseen MM-osakilpailuun. Suomalaistallin italialaiskuljettaja Niccolo Antonelli kuittasi kauden ensimmäisen eturivin paikkansa ajamalla sadekelin aika-ajossa toiseksi 0,272 sekuntia maanmiehensä Nicolo Bulegan takana. Suomalaiskuljettaja Patrik Pulkkinen jäi aika-ajossa sijalle 29. Ajon joukot saavuttivat...

Sportti -

Mika Kallio oli komeasti 11:s MotoGP:n Aragonian osakilpailussa sunnuntaina. Kallio käväisi kisan aikana monta kertaa jopa kymmenen parhaan joukossa. Kallio sai kisaan loistavan lähdön ja nousi jo ensimmäisen kierroksen aikana 12. lähtöruudusta kahdeksanneksi. Aleix Espargaro ja Alvaro Bautista painelivat suomalaisesta kuitenkin ohi seuraavilla kierroksilla. Kilpailun voitti yksin MM-sarjan kärkeen siirtynyt Hondan Marc Marquez. Hän ohitti kahdeksan kierrosta ennen maalia Jorge...

Sportti -

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio oli pitkään kiinni MotoGP:n Aragonian aika-ajojen kuudennessa tilassa, mutta suomalainen putosi loppuhetkillä 12. sijalle. Lähes kaikki kuljettajat tekivät parhaan aikansa vasta viimeisellä nopealla kierroksella, mutta Kalliolta tuo temppu jäi tekemättä kaatumisen vuoksi. Eroa kärkeen tuli lopulta 0,836 sekuntia. Myös MM-sarjaa johtava Marc Marquez koki Kallion kohtalon ja neljä kuljettajaa ohittivat MM-kärjen. Marquez lähtee siis sunnuntain...

Sportti -

Ratamoottoripyörien kuninkuusluokan MotoGP:n supertähti Espanjan Marc Marquez ajoi voittoon sunnuntaina voittoon Italian Misanon radalla ajetussa osakilpailussa. Marquez kävi kovan taistelun Italian Danilo Petruccin kanssa ja ohitti tämän kisan viimeisillä kierroksilla. Petrucci jäi toiseksi. Kisassa kolmanneksi ajoi Andrea Dovizioso. Maverick Vinales oli neljäs, Michele Pirro viides ja Jack Miller kuudes. Marquez nousi voitollaan MM-sarjan kärkeen tasapisteisiin Dovizioson kanssa...




« Edellinen 1 2 Seuraava »