Tänään on 24.07.2019 10:47 ja nimipäiviään viettävät: Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Kristina, Kerstin, Kristel, Kia, Stina ja Tina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle wwf

WWF -

Äärimmäisen uhanalaisen Laatokan järvilohen elämän edellytykset parantuvat roimasti, kun sen pääsyn lisääntymisalueille estävät voimalaitospadot puretaan Hiitolanjoesta ja kosket palautetaan luonnontilaisiksi. WWF oli jo 20 vuotta sitten mukana poistamassa vaellusesteitä Hiitolanjoesta ja osallistuu nyt suurtyön rahoittamiseen.

Uutisvirta.fi

WWF -

Yli puolet Välimeren hai- ja rauskulajeista on vaarassa. Kolmasosa näistä lajeista on jo kalastettu sukupuuton partaalle. Välimeren petokalojen huolestuttava tila on merkki Välimeren huonosta kunnosta, kertoo ympäristöjärjestö WWF:n uusi raportti.

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Saimaannorpan kuuttien suojaksi asetetut keväiset verkkokalastusrajoitukset päättyivät 30. kesäkuuta. Kiellon rauettua verkkoihin on hukkunut Saimaalla kahdessa päivässä jo kolme kuuttia, kertoo WWF. – Takertuminen kalaverkkoihin on erittäin uhanalaisen saimaannorpan suurin uhka. Vaadimme välitöntä verkkokalastuskieltoa heinäkuun loppuun. Se lisäisi merkittävästi nuorten, kokemattomien kuuttien mahdollisuuksia selviytyä elossa kesän yli, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa...

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Länsiväylä -

Vantaan Sanomat -

WWF pitää maa- ja metsätalousministeriön esitystä hallin ja itämerennorpan metsästyskiintiöistä liian suurina.  Hallille kiintiömetsästyksen lisäksi aiemmin tänä vuonna esitetty ”tapporaha” voisi taannuttaa Suomen harmaahyljekantaa, mutta sen vaikutusta ei ole lainkaan otettu huomioon esityksessä.

Uutisvirta.fi

WWF -

Eduskunta lisäsi Suomen haitallisten vieraslajien listaan kesäkuun alussa muun muassa kurtturuusun ja lupiinin. Luontaisilta lajeiltamme elintilaa vievät haitalliset vieraskasvilajit ovat kasvava luonnonsuojeluongelma myös Suomessa. WWF vaati pitkään kansallisen listan täydentämistä.

Uutisvirta.fi

WWF -

WWF:n järjestämän Itämeren ympäristöystävällisin viljelijä -kilpailun kansallisen osuuden voittivat tänä vuonna Tage ja Ulla Eriksson Hammaruddan tilalta Ahvenanmaalta. Kekseliäs viljelijäpariskunta pitää monenlaisin keinoin huolen siitä, että mahdollisimman vähän rehevöittäviä ravinteita pääsee heidän tilaltaan Itämereen.

Uutisvirta.fi

WWF -

I år vann Tage och Ulla Eriksson på Hammarudda gård på Åland den nationella andelen av WWF:s tävling Östersjöns miljövänligaste jordbrukare. Det uppfinningsrika bondparet ser på olika sätt till att så lite som möjligt näringsämnen som orsakar övergödning överförs till Östersjön från deras gård.

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »